Juuri on perustettu intohimosta luonnon tehoaineisiin
Olen lähes koko ikäni kärsinyt jonkinlaisista iho-ongelmista. Lapsena ihoni reagoi aivan kaikkeen; pyykinpesuaineisiin, ihonhoitotuotteisiin, aurinkoon. Nuorena kärsin ihon epäpuhtauksista ja samalla ihoni oli edelleen äärimmäisen herkkä. Aikuisiällä mukaan tuli kuivuus.
Vuosia kosmetiikka-alalla työskennelleenä olen kokeillut ja käyttänyt monia eri tuotteita ja koittanut löytää niistä iholleni parhaiten sopivia. Silti aina on tuntunut siltä, että ihoni ei saa tarpeeksi kosteutta ja ravitsevuutta. Jotain jäi uupumaan.
Luonnonkosmetiikkaan tutustuin syvällisemmin vasta hoitolaani perustaessani. Minua alkoi kiinnostaa luonnonkosmetiikassa käytettävät raaka-aineet ja niiden merkitykset iholle. Luonnonkosmetiikkaan siirtymisen myötä ihoni alkoi voida paremmin kuin koskaan.
Siksi päätin tarjota Juuressa vain ekokasvohoitoja käyttäen vain kotimaisia luonnonkosmetiikan tuotteita. Luonnonkosmetiikan tulee täyttää kaikki tavallisen kosmetiikan standardit ja Euroopan asettamat lait. Tämän lisäksi luonnonkosmetiikalla on omat tiukat sertifiointitahonsa, jotka poissulkevat kaikki ne aineosat, joista on katsottu olevan haittaa elolliselle ympäristölle.
Voit siis turvallsin mielin tulla hoidettavakseni. Tutustutan sinut mielelläni luonnonkosmetiikan ja kotimaisten luonnon tehoaineiden maailmaan!
- Anniina, Kauneushuone Juuren perustaja